26.8.2015

Hetken hiljaisuus

1

Jo kauan aikaisemmin ennustamani maailmanloppu tapahtui lopulta. R.I.P. vanha HP, sinun kanssa oli kyllä hyvät viisi vuotta, vaikka loppua kohden aloitkin turhan oikukkaaksi. Vaikka olenkin tilannut uuden koneen seuraajaksesi, en tule koskaan unohtamaan sinua.

Postauksia ei ole tosiaan tullut vähään aikaan, sillä parhaillaan multa puuttuu työvälineet niiden toteuttamiseen. Päätin siis suosiolla odottaa uutta läppäriä sen sijaan, että vääntäisin surkeita postauksia pelkkien iPad kuvien voimin. Näillä näkymin uusi kone kotiutuu kolmen viikon päästä, joten jos siihen mennessä en saa lisää tilaisuuksia postailla, silloin näemme viimeistään.

Inhottavaa, kun ei voi postailla, vaikka materiaalia ja ideoita ois vaikka millä mitalla. Pitää siis toteuttaa tätä tuotteliaisuutta muilla keinoin ja kirjoittaa parhaat ideat ylös. Kun uusi kone saapuu, päästään sitten taas oikein kunnolla bloggaamisen makuun! Siihen asti, jaksakaa odottaa, mäkin koitan!

2
paita Zalando // farkut Mango // tennarit Nike

16.8.2015

Upea Dresden

Kielikurssin loppusuoralla teimme päiväretken kauniiseen Dresdenin kaupunkiin. Julkaisin aiemmin blogin puolella jo kyseisen retkipäivän asun ja kuvien yhteydessä mainitsin päivän olleen todella tukalan kuuma. Vaikka vajaat neljäkymmentä astetta verottivat jaksamisesta ja keskittymiskyvystä osansa, päivä oli kaiken kaikkiaan hyvin antoisa.

Näin postauksen alussa onkin siis hyvä varoittaa kuvien paljoutta. En millään malttanut karsia niistä, sillä kaupunki on pullollaan toinen toistaan upeampia toisen maailmansodan jälkeen jälleenrakennettuja rakennuksia.

aussicht
cool
kirkko
joopajoo

En tiedä kuinka paljon teitä sinänsä kiinnostaa eri rakennusten taustatiedot, joten jätän suosiolla turhat turinat väliin. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy kuitenkin helpost infoa kaupungista ja sen nähtävyyksistä, kun vain vähän malttaa googlettaa. ;) Sen voin kuitenkin sanoa, että Dresdenissä tärkeimmät nähtävyydet ovat kaikki kävelymatkan päässä toisistaan kompaktissa paketissa. Sen vuoksi siellä kulkeminen oli miellyttävämpää kuin Berliinissä, jossa suuri osa ajasta kului paikasta a paikkaan b kulkemiseen.

helle
döner
jalat


jengiMun reissu ei olisi ollut mitään ilman meidän mahtavaa suomiporukkaa! Oli valtava etuoikeus saada tutustua näihin ihaniin ihmisiin reissun aikana. Kokemusten jakaminen päivittäin oppitunneilla ja iltaisin WhatsAppissa auttoi jaksamista hankalimmissa tilanteissa ja teki hyvää tietää, että muillakin oli erinäisiä ongelmia elämässään. Kertaakaan ei tullut sellaista yksinäistä tunnetta, kun pääsi avautumaan näille ihmisille!

leute
kenkut
kuvaaja
paparazzi
paparazzi2

Oli myös siistiä, kun pari muutakin suomalaista kulki ympäriinsä kamera kädessä. En siis joutunut olemaan turisti yksin ja tarpeen tullen sain myös jonkun huijattua ottamaan meitsistä muutamat asukuvat.

näköala
näköaloi
nättii
palatsi

Kyllä Dresdenissäkin turisteja riitti, vaikka porukkaa olikin huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa Berliinissä.

patsas
posse
suihkulähdeturistit

Aamupäivän nähtävyyskierroksen jälkeen suunnattiin keskustaan shoppailemaan ja mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään! Kaupat olivat jälleen kerran kompaktimmassa paketissa kuin Berliinissä ja shoppailu oli hiukan tehokkaampaa. Ostospostausta saksanreissulta on vielä jossain vaiheessa tulossa, kunhan vain saan haalittua kaikki ostokset pyykistä ja muualta kerralla yhteen kasaan.

xdlol

Ihanaa sunnuntaita murut! ♥

14.8.2015

Kaveri stailaa

Yhtenä elokuisena kesäaamuna laittauduimme tyttöjen kanssa minun huoneessani ja saatiin idea. Miten ulkonäköni muuttuisi, jos joku muu kerrankin meikkaisi minut, laittaisi tukan ja päättäisi vaatteet? Ystäväni Ida lähti innokkaasti touhuun mukaan ja näiden kuvien look on päästä varpaisiin neidin käsialaa. Käytetyt meikit ja vaatteet ovat omasta kaapistani, mutta yhdistely ja meikkaus jäi kokonaan Idan vastuulle. Puuha oli virkistävää ja oli hauska nähdä, miten erilaisen meikin joku toinen saa ihan samoista meikkitarvikkeista aikaiseksi. Romanttiset kiharat yhdistettynä lettikampaukseen sai kieltämättä tuntemaan olonsa kuin prinsessaksi perus lauantaina. Kivaa vaihtelua omasta mielestäni!

kesä
kesä3
kesä2
kesä4
kesä5
toppi Forever21 // kimono Primark // farkut Mango // lenkkarit Nike // kello Guess

Omaan silmääni asu näyttää aika freesiltä puhtaan valkoisen ja siistien housujen ansiosta. Ida olisi yhdistänyt asuun kultaiset (vai oliko se sittenkin hopeat?:D) ballerinat, joita ei kuitenkaan valitettavasti minun kenkäkokoelmistani löytynyt. Näin ollen asuun valikoituikin uudet Niket, jotka pääsivät tässä kokonaisuudessa ensikertaa käyttöön. Ehkä juuri lenkkarit saivat minut tuntemaan oloni tässä outfitissa mukavan kotoisaksi ja itsevarmaksi, ballerinat eivät ole kumminkaan ihan sitä ominta minua. Myös huulipunan käyttöä olen arastellut paljolti, mutta tässä asussa se näyttää itseasiassa yllättävän kivalta eikä liian yliampuvalta. Tykkään!

kesä6

Ihana Ida tekee videoita Youtubeen ja hänen videonsa saavat kyllä aina hymyn huulille! Idan kanavaa pääset seuraamaan tästä.

Mitäs mieltä te olette näistä vähän erilaisista asukuvista? ;)

12.8.2015

Back to school

Tänään se oli sitten aika pakata kamat reppuun ja istahtaa pitkästä aikaa koulun penkille. Kesälomalla tapahtui niin paljon, että pikkasen olen vielä pyörryksissä. Onneksi arkeenpaluuta viivyttää hiukan tanhureissu, jonne lähdemme huomenna. Siistiä! Sen jälkeen onkin sitten aika palata ihan todella perusarkeen ja opiskelurytmiin. Tällä hetkellä on sellanen fiilis, ettei oikein jaksaisi innostaa, mutta onneksi monilla pikku jutuilla saa opiskelusta paljon mielekkäämpää!

koulu

Välineet kuntoon Vaikka hyvät oppimistulokset eivät ole loppujen lopuksi välineistöstä kiinni, kyllähän nyt tuliterät Stabilot oikein huutavat päästä kirjoittamaan muistiinpanoja. ;) Hanki siis itsellesi mieluisia välineitä, jotka inspiroivat sinua. Oma välineistöni koostuu aika pitkälti vaaleanpunaisista jutuista, ylläri sinänsä. :D

Älä odota viikonloppuun Monesti kouluviikot tuppaavat kulumaan lähinnä viikonloppuja odotellessa. Mikset järkkäisi itsellesi jotain kivaa puuhaa keskellä viikkoa koulun jälkeen? Kahvihetki kaverin kanssa, leffahetki lemppari herkkujen kera tai shoppailuilta voivat tehdä ihmeitä.

Vältä stressiä Ilman turhanpäiväistä stressiä arki on paljon huolettomampaa ja mielekkäämpää. Poimi parhaimmat vinkit stressin taltuttamiseen tästä postauksesta!

piknik
Piknik-hetki arjen aherruksen keskellä ystävien kanssa virkistää mieltä ja piristää päivää!

Hio opiskelutekniikka kuntoon Kun löydät parhaat puolesi oppijana, säästät paljon aikaa miellyttävämmille jutuille ja menestyt paremmin. Opiskeluvinkkejä löydät tästä postauksesta.

Löydä ilo arjen keskellä Arjen ei tarvitse olla yksitoikkoista puurtamista. Koosta arkesi sellaisista jutuista, joista pidät. Esimerkiksi harrastusten kuuluu virkistää ja tuoda iloa rasittamisen sijaan.

Muista kunnollinen ravinto Ei kukaan jaksa keskittyä tyhjällä vatsalla ja nälkäisenä tuppaan ainakin itse olemaan kiukkuinen kuin ampiainen. Aamiaisen skippaamisen sijasta kannattaa varata sille kunnolla aikaa, tai napata laukkuun vaikka eväät koulumatkalle! Hyvinvointi lähtee sisältäpäin.

koulu2

Tsemppiä teille koulunalkuun! Tehdään tästä syksystä ikimuistoinen ♥

7.8.2015

Kansallispukujen tuuletuspiknik

91
3
4
5
6
8
7

Heissulivei kamut! :-) Pari päivää sitten vietimme Hyvinkään keskustassa kansallispukujen tuuletuspiknikkiä, jonne kokoontuikin aika paljon porukkaa ihan tositarkoituksella tai sitten sattumalta ohikulkiessa joukkoon liittyneinä. Iso osa porukasta oli pukeutunut kansallispukuun tai tuunannut vaatetuksensa jollakin kansallispuvun osalla. Väistämättä meidän sakki oli siis aika värikäs ja saatiin jonkin verran huomiota puoleemme. :D

Koko kesä on mennyt yhdessä hujauksessa ja en ole sen kummemmin tanhuillut hetki sitten alkaneita harkkojamme lukuunottamatta. Nyt pikku taukoa lajista pidettyäni olenkin taas täynnä uutta intoa ja valmiina ottamaan uudet haasteet vastaan! Lähdemme ensi viikolla ryhmäni kanssa esiintymisreissulle Ruotsiin ja odotan reissua jo innolla, tosin myös hiukan jännittyneenä.

Supersiistiä olla taas tämän hienon lajin parissa!

6.8.2015

Tuliterät

5

Kaksi viikkoa sitten iloitsin teille mun uusista Niken tennareista ja uskokaa tai älkää, sama meininki jatkuu vaan. :D Musta on näemmä tullut tän kesän aikana varsinainen kenkäfriikki ja kokoelmani ovatkin saaneet viimeaikoina vahvistusta tiuhaan tahtiin. Mutta jokaisella ihmisellä on paheita ja minun taitaa olla sitten tämä. ;)


1

Joka tapauksessa uudet ihanat kaunokaiseni ovat kyllä ihan oman postauksensa ansainneet - katsokaa  nyt noita tuliteriä! Oon totuttanut niitä jalkaan ihan perus käytöllä ja parit lenkitkin olen ehtinyt juosta. Ensivaikutelma on siis hyvä ja olen tyytyväinen ostokseen. Tilasin tosiaan kengät Zalandosta ja toimituksessa meni neljä päivää.

62

Hankin nämä kengät ihanasta ulkonäöstään huolimatta ihan tositarkoitukseen. Olen juossut maksimissaan kolmentoista kilsan lenkkejä ja väkisinkin viimeistään siinä kymmenen kilsan paikkeilla polvia on alkanut särkeä inhottavasti. Käytössä olleet lenkkarit ovat olleet joko perus markettilenkkarit Cittarista ja Prismasta, sekä Nike Free Run 5.0 -lenkkarit. Viimeiseksi mainitut ovat tarkoitettu matalan pohjansa vuoksi ennemminkin nopeatempoisiin treeneihin kuten mäkijuoksuun ja sprintteihin, joten uusille kengille oli jo tarvetta.

Tavoitteenani on parantaa peruskestävyyttäni siten, että jaksan juosta pidempiäkin matkoja suht kivuttomasti tasaisella tuntinopeudella. Olisi hienoa juosta puolimaraton ja lähteä ehkä siitäkin sitten pidentämään matkoja, jos sellainen fiilis tulee. Saa nähdä millaisiksi tulevan syksyn viikkorytmi muokkautuu, ois siistiä olla myös joku vakkaritreenipäivä, jotta liikunnasta tulisi todellinen tapa muun arjen keskellä.

3
4

Ps. Anteeksi takkuava teksti, kirjoitin tätä postausta yli kaksi tuntia päivää kiitos tän mun hiukan hitaahkon tietokoneen, jolla on varmaan joku identiteettikriisi. Se näyttää luulevan itteään puhelimeksi, kun tossa lukee koko ajan vaan "Ei vastaa". Noh, ainakaan ei tarvitse kauaa arpoa, mihin tuun kesätyörahani sijoittamaan.

2.8.2015

By the River

2
41

Se ois nyt sitten elokuu. Ei sitä ajan kulua voi estää ja yleensä just silloin, kun kaikkea kivaa tapahtuu, aika tuntuu kuluvan nopeiten. Tää kesä on kulunut yhdessä hujauksessa ja kieltämättä vähän hirvittää palata pian taas arjen pariin. Onneksi tavallinen arki ei ole pelkkää harmaata puurtamista, vaan samalla saan palata rakkaiden harrastusteni pariin, nähdä ihania koulukavereita ja viikonloput saavat taas merkityksen. Olen käynyt hiljalleen tulevan vuoden lukkareita läpi ja parin päivän sisällä ois ostettava koulukirjat ja tietty kaikkia ihania vihkoja ja piristeitä koululaukkuun. :) Hyvillä mielillä olen siis kaiken kaikkiaan palaamassa arkeen ja onneksi kaikkia ihania kesämuistoja voi fiilistellä vielä pitkään valokuvia selaillessa. Sitä ennen kuitenkin vielä viikko duunia ja vapaudesta nauttimista. ;)

3
toppi New Yorker // shortsit Only // ballerinat ja arskat H&M