31.1.2017

KAMERAKAUPOILLA

Se on täällä! Olen jo nimittäin pitkän aikaa olen haaveillut kuvauskalustoni laajentamisesta, mutta koska olen aika tarkka rahoistani ja muutenkin harkitsevainen jo pienempienkin ostosten kohdalla, en ole saanut ostopäätöstä tehdyksi. Nyt lopulta tuli kuitenkin sellainen fiilis, että uuden kameran ostaminen on todellakin paikallaan ja samana iltana tilasin tämän kameran, jonka kävin eilen hakemassa kotiin.

Vanhalla käytettynä ostetulla järkkärilläni ehdin kuvailla sellaiset neljä vuotta, mutta pikkuhiljaa olen alkanut haaveilla laajemmista toiminnoista, nykyaikaisemmasta tekniikasta ja erityisesti videokuvausmahdollisuudesta, joka vanhasta kamerastani puuttui kokonaan. Nyt tämä kaikki on mahdollista ja kunhan vaan me tutustutaan uuden Olympukseni kanssa paremmin toisiimme, luulen että siitä paljastuu vielä uudenlaisia puolia. Ensivaikutelma on ainakin aika ihana!

olympuspen
sirui

Meitsi venyttää vielä tämän päivän lukusessioita hiukan ja perehtyy hiukan lisää pyörimiseen ja gravitaatioon ennen nukkumaanmenoa. Ei ainakaan iske tylsyys, kun lukemista riittää! :-D

26.1.2017

SÄNKY - JO OLI AIKAKIN!

jenkkisänky

Rakkaan ihmisen kainalossa on ihana maata, mutta siinä vaiheessa kun 80-senttisessä sängyssä tulee nukuttua kylkikyljessä neljä tai viisi yötä viikossa, useimmilla alkaa varmaan käydä hiukan leveämmän sängyn hankkiminen mielessä. Näin tapahtui ainakin mulle tossa kaksi viikkoa sitten, ja eikun tuumasta toimeen ja sänkykaupoille!

Kyllä siinä sai helposti monta tuntia vierähtämään kun tsekkaili tarjontaa eri kaupoissa, mutta alkukankeuden jälkeen koemakoilukaan ei tuntunut enää niin pelottavalta. Iltaan mennessä oltiin jo ammattilaisia, tai ainakin omalla mittapuullani. Lopulta päädyttiin 160 senttiseen tummanharmaaseen jenkkisänkyyn ja ai että! Mulle tuli ainakin ihan isona uutena yllätyksenä, että kaikki sängyt eivät suinkan natise. :-D

jenkkisänky

Ekat viikot mentiin vanhoista päiväpeitoista tehdyllä virityksellä, mutta eilen satuttiin poikkeamaan Finlaysonin pop up -myymälän loppualennuksissa, jossa kaikki tuotteet lähtivät -60% alehintaan. Tämä vaaleanharmaa peitto ei ollut vaikea valinta ja tykkään tosi paljon valkoisten raitojen tuomasta raikkaasta ilmeestä! Kokovalkoinen ei olisi tullut mun kaltaiselle tumpelolle kuuloonkaan - ainakaan vielä - sillä tässä elämänvaiheessa sänky on nukkumapaikan lisäksi työpiste, olohuone, keittiö ja sohva. Ehkä vielä jonakin päivänä...

Sisustusnälkä kasvaa selvästi syödessä, sillä nyt haaveena olisi ainakin lampaantalja sängynpäätyyn, muutamia uusia tyynynpäällisiä ja uudet yöpöydät. Päädyin kuitenkin tyydyttämään shoppailunälkääni huomattavasti edullisemmalla tavalla eli tilaamalla H&M:ltä parit uudet alusvatteet ja uikkarin. :-D

koristetyynyt

Sängystä on tullut heti mun uusi lemppari ja olen kyllä todella tyytyväinen ostokseen. Varsinkin nyt kun saatiin uusi päiväpeite hommattua, koko huoneen ilme muuttui paljon raikkaammaksi. <3

Pst! Pistin tänään kasan vaatteita myyntiin Kirpputori Hyvinkää -facebookkiin eli paikallisten kannattaa käydä tsekkaamassa, jos juuri sinun tuleva vaatteesi olisi siellä! 


24.1.2017

ARKI

Arki. Se kamalan ihana ja ihanan kamala tuttu. Arjen kanssa voi ystävystyä, mutta toisaalta sen kanssa on myös todella helppoa olla eri mieltä. Toisinaan arjen ilot ja pienet onnenhetket saattavat solmia ihmisen ja arjen välille oikean ystävyyssuhteen. Parhaimmillaan jopa rakkaus voi puhjeta kukkaan. Kun kalenteri on aivan pullollaan ja päivät ovat täynnä velvotteita oma arki saattaa lopulta tuntua hyvinkin vieraalta.

Viime päivinä arki on kolahtanut oikein kunnolla. Se ei ole muistuttanut minua olemassaolostaan hennoilla näpäytyksillä vaan työntämällä nyrkin naamaan. Se tuntuu seuraavan minne ikinä menenkin, eikä se katoa mihinkään oli päivä sitten arkipäivä tai viikonloppu. Siinä vaiheessa kun arki seuraa joka paikkaan, tekisi mieli käpertyä peiton alle ja murjottaa siellä ihan rauhassa odottaen, että kaikki kiireet ja askareet hoitavat itse itsensä pois alta.

islamilainenmuseo
islammuseo

Vaikka levollakin on tietysti oma paikkansa, harvat asiat tapahtuvat jos niille ei tee mitään. Sen jälkeen kun on istunut alas ja hengähtänyt, on aika hoitaa hommat. Sanotaanko vaikka näin, että pieni kahvihetki kiireiden keskellä, parin minuutin meditaatiotuokio tai kävelymatka duunipaikalta kotiin voi tehdä ihmeitä. Se on oikeastaan ihan sama, miten rentouttaa itseään arjen keskellä, kunhan vain muistaa tehdä sen. Pieni flirtti vapaan kanssa keskellä viikkoa tekee harvoin arkea mustasukkaiseksi, vaan se pidemminkin piristää suhdetta.

kala
sukeltaja

Viime viikonloppuna mun suunnitelmissa oli lukea paljon. Luin ehkä puolet siitä mitä oli tarkoitus, mutta sen sijaan kävin kahdella pitkällä lenkillä koiran kanssa, söin herkkuruokia ja istuin iltaa parhaiden kavereiden kanssa. Olo virkistyi ihan huomattavasti ja pientä maanantain masista oli melkein havaittavissa kun kaikki kiva oli takana päin. Vaikka turha sitä on väittää, etteikö paljon hommia olisi tullut tehtyä pienestä virkistäytymisestä huolimatta.

Yksi tämän hetkisen hyvinvointini peruspilareista on balanssi, josta olen tähänkin mennessä toitottanut blogissa ihan kyllästymiseen asti. Tärkeintä on kuunnella itseään ja kehoaan, ja ennen kaikkea mieltään. Liian usein meille paasataan liikunnan ja ravinnon tärkeydestä, mutta huomattavaan vähemmistöön jää puheet omasta jaksamisesta. Miten saan itseäni motivoitua tekemään hommat ja miten virkistäytyä kiireiden keskellä? Näihin teemoihin tulen palaamaan varmasti vielä useaan otteeseen tämän kevään aikana.

selfietime
muru

Välillä arkea voi karata esimerkiksi uppoutumalla hetkeksi vanhojen reissukuvien pariin. Tämän postauksen kuvat on UAE:stä ja voi että miten olenkaan ikävöinyt sinne tässä viime aikoina. ♥

20.1.2017

4-VUOTIAS BLOGI

Heippa muruset! ♥♥ Siitä on nyt tasan neljä vuotta kun ekan kerran kirjottelin teille tänne blogiin - hetken mielijohteesta - ja tälle tielle jäin. Vuosien varrella blogi on kasvanut ja kehittynyt kuten minäkin, eikä ihme sillä onhan tässä aikana tapahtunut kaikenlaista. Välillä blogi on ollut enemmän esillä elämässäni ja toisinaan se on jäänyt taka-alalle muiden sillä hetkellä tärkeämpien juttujen tieltä. Silti blogi on pysynyt vuodesta 2013 jollakin tavalla elämässäni - minun näköisenäni paikkana, jonne voin jakaa just niitä juttuja, jotka sillä hetkellä mietityttävät eniten tai sitten vain jotakin kevyttä hömppää.

Tulevana vuotena aion pitää blogin samantyylisenä kuin tähänkin asti - rentona paikkana jonne kirjoitan fiiliksen mukaan ja täydellä sydämellä. Isoimpana uudistuksena mun olisi tarkoituksena kuvailla teille huomattavasti enemmän videoita kuin tähän asti kunhan saan vain sopivaa kalustoa hommattua. Muuten jutut tulevat pyörimään tuttuun tapaan ainakin hyvinvoinnin, kauneuden, muodin, ihmissuhteiden ja tanssin ympärillä. Mitä muuta on luvassa, se on suuri yllätys jopa itsellenikin. :D

Synttäreiden kunniaksi päätin väsätä teille vähän laajemman postauksen, jossa on pikku faktoja minusta laidasta laitaan. Multa toivottiin postauksen yhteyteen kuvaa itsestäni nelivuotiaana ja sen löydätte ihan heti tosta alapuolelta. :')

Vielä suuri kiitos siitä, että olette siellä! ♥

4vuotias

4 ASIAA, JOTKA

...äitini on opettanut minulle meikkaamisesta? Tämä on paha, koska oma äitini ei arkena juurikaan meikkaa ja vinkkien jakaminen menee ennemminkin toiseen suuntaan. Ehkä kuitenkin nämä 1) iho pysyy parempana kun ei turhaan meikkaa 2) kotimaista sen olla pitää 3) kulmien nyppiminen on parempi jättää ammattilaisille ja 4) siinä vaiheessa kun ei ehdi syödä aamupalaa meikkaamisen takia on aika pistää asiat tärkeysjärjestykseen.

...haluaisin kokea vuonna 2017? Haluaisin matkustaa jonnekkin, missä en ole koskaan aikaisemmin käynyt. Haluan myös nähdä kaverieni valmistuvan ja käydä juhlimassa heidän isoa päiväänsä. Haluaisin kokea sellaisia asioita, joita en ole aikaisemmin kokenut ja kasvaa ihmisenä. Olisi myös siistiä juosta yhteen menoon yli 30 kilometriä.

...hävettävät minua yhä? Eräs uusivuosi vuosien takaa, peruskouluaikaiset riidat milloin kenenkin luokkakaverin kanssa, 7-luokan meikki- ja hiustyylini sekä valehteleminen.

...saavat minut ärsyyntymään? Hävettää myöntää, mutta nälkä tekee minut erittäin kiukkuiseksi. Toinen iso juttu on aamut sillä oon nykyään todella huono heräämään ja tarvitsen jopa pari tuntia siihen että olen valmis kuulemaan kritiikkiä yhtään mistään. Kolmantena juttuna voisin sanoa väärin perustein annetut arvosanat ja epäreilu arvostelu, ja viimeisenä voisin mainita vaikkapa turhanpäiväisen valittamisen ilman todellista syytä ihan pelkästä marisemisen ilosta.

UAE

4 TAPAA, JOISTA

...minun tulisi ehdottomasti luopua? Torkuttaminen (tää on ylivoimaisesti pahin, siihen saattaa mennä helposti 45 minuuttia per aamu ja olen meinannut myöhästyä tämän takia koulusta ihan liian monta kertaa), uusien kosmetiikkatuotteiden/kynien/ym avaaminen ennen kuin vanhat on käytetty loppuun, liika herkkujen syöminen ja turhista pikkuasioista stressaaminen.

...läheiseni suivaantuvat yhä uudelleen ja uudelleen? Aterimien kirskuttaminen astioita vasten, asioiden merkkaamatta jättäminen yhteiseen kalenteriin, peiton varastaminen yön aikana ja ylipirteys.

...saan olla ylpeä? Säännöllinen lenkkeily, semiahkera kotiläksyjen tekeminen, sanomalehtien lukeminen ja taito organisoida asioita järjestykseen.

pavlova

4 SARJAA, JOTKA

...haluaisin katsoa seuraavaksi? Gilmore girls, How I met your mother, The Carrie Diaries ja The O.C.

...ovat minulla yhä kesken? Orange is the new Black, Pretty little liars, The good wife (taitaa muuten jäädä kesken, jotenkin liian hidastempoinen mulle...) ja vanha kunnon Frendit.

...ovat kotimaisia suosikkejani? Kumman kaa, Klikkaa mua, Salatut elämät ja heitetään tähän loppuun nyt sitten vaikka Syke, josta olen nähnyt tosin vain pari jaksoa, mutta jonka haluaisin ehdottomasti katsoa kokonaisuudessaan!

feresi, kansantanssi, tanhu

4 ELOKUVAA, JOTKA

...saavat minut aina itkemään? Titanic, Twilightin viimeinen osa, viimeinen Harry Potter ja Hachiko (+ylipäätään kaikki leffat, joissa jollekin koiralle sattuu jotakin).

...ovat minulta edelleen näkemättä? Kaikki Star Warsit, Tuntematon sotilas (monesti on pätkiä tullut katottua, mutta ikinä en ole katsonut yhdeltä istumalta alusta loppuun!), Tuulenviemää ja Frozen. En tiedä pitäiskö hävetä, mutta ainakin on jotakin tavoitteita tulevaisuuden varalle jos ei muuta. :D

...jotka voisin katsoa yhä uudestaan ja uudestaan? Sex and the City, Taru Sormusten herrasta, The Pirates of the Caribbeanit ja Grease.

roberts coffee, kahvi

4 ÄLYNVÄLÄYSTÄ, JOTKA

...olen oppinut isovanhemmiltani? 1) Jos ahdistaa, lähde ulos lenkille. Se auttaa. 2) Ekaksi suolaista, sitten vähän makeaa ja sitten on hyvä. 3) Kermaa ja voita sen olla pitää (mieluiten molempia) 4) Kaikkea kohtuudella.

...hoksasin ala-asteen aikana? 1) Se syötävä juttu on broileri eikä boileri. 2) Nuoret miehet lähtevätkin palvelemaan isänmaata inttiin - ei suinkaan inssiin. 3) Koulumatkan voi kävellä vartissa tai kolmessa tunnissa - it's up to you. 4) Tennarit on sittenkin ihan ok.

...ovat tehneet elämästäni paljon helpompaa?
Tanhuaminen on loppujen lopuksi aika cool harrastus, siinä Cheekin biisissä lauletaan "rotat ei pysty trollaamaan" eikä suinkaan "rokaten pystyt rollaamaan", mun hiukset on ihan ookoot vaikka niitä ei värjäsikään joka kuukausi ja kaikkien ei tarvitse olla aamuihmisiä - useimmat hommat voi tehdä ihan hyvin mihin vuorokauden aikaan tahansa.

siru i, dreams of paradise

Tähän loppuun haluan vielä kiittää kaikkia teitä ihania lukijoita isosti siitä, että olette pysyneet mun matkassa mukana! Ootte ihan huippujengiä ja ilman teitä tää blogin kirjoittaminen vois olla aika yksinäistä puuhaa. 

Iso sydän

18.1.2017

STUDY

chilli

Heips! Viime kerrasta ehtikin jo vierähtää tovi. Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu, kun päivät menevät pitkälti nenä kiinni kirjassa niiden pakollisten muiden menojen lisäksi. Tänä keväänä mulla olisi tosiaan äidinkieli, historia, pitkä saksa ja kemia kirjoitettavana ja kyllä niiden parissa on saanut itsensä niin hyvin työllistettyä, ettei tekemisestä ole tullut pulaa... Olisi kiva kuulla myös teidän opiskeluista, jos siellä ruutujen takana on muita abeja?

Lisäksi viime viikonloppuna tuli hilpastua Folklandia-risteily ja ei vitsit miten hauskaa taas kerran oli! Tässä iässä harrastuskavereita näkee niin paljon harvemmin, kun oman ikäiset ovat lähteneet opiskelemaan tai siirtyneet tanssimisesta ohjaamisen puolelle. Ihania kohtaamisia, uusia ja vanhoja tuttavia ja paljon tanssimista. Semmoinen meno oli, ettei ehtinyt silmiä ummista kuin reiluksi tunniksi ennen kuin piti jatkaa taas.

Ylihuomenna blogini täyttää muuten 4 vuotta ja aattelin väsätä teille sen kunniaksi jotain tavallista spessumpaa postausta. Eli mikäli teillä on mielessä jotakin postausideoita, niitä otetaan mielellään vastaan!

9.1.2017

TAMMIKUUN TEHOTREENI


kotitreeni

Nyt kun pyhät on lusittu on aika kohottaa peppu pois penkistä ja lähteä hikoilemaan! Tämä tehokas kotitreeni hoituu vain noin viidessätoista minuutista, joten ajankäytöstä ei ainakaan pitäisi olla kiinni (tähän treeniin kuluva aika vie vain 2% päivittäisestä valveillaoloajastasi!) Kaikille tutut ja simppelit liikkeet on helppo toteuttaa vanhasta muistista mutta helpolla et siltikään tästä treenistä pääse.

3 kierrosta:

20 kyykkyhyppyä
20 kahvakuulaheilautusta (jos sinulla ei ole kahvakuulaa tai muuta painoa, voit käyttää vaikkapa parin litran juomapulloa)
20 etunojapunnerrusta
20 vinoa vatsalihasta / puoli
20 selkälihasliike esim. vastakkaisen käden ja jalan ojennus

Kaikki liikkeet täysiä putkeen ja sitten pieni hörppytauko ja aika pian uuden kierroksen kimppuun. Voin melkeen luvata että tässä tulee hiki.

treeni

Tsemppiä treeneihin! ♥

7.1.2017

BRUNSSI

brunssi

Huomenta ja ihanaa lauantai-aamua sinulle! ♥ Viime viikkoina oon harrastanut sosiaalista ruokailua enemmän kuin pitkiin aikoihin ja ei vitsit miten safka osaakaan maistua hyvälle kun sanomalehden tai hyvässä lykyssä kännykän sijasta vastapäätä istuukin ihan elävä ihminen! Arkena aikataulut eivät oikein anna millään myöten yhteiselle ruokailulle, mutta juhlapäivinä meillä on tapana istua yhdessä ruokapöydän ääreen. Tätä tulisi tehdä ehdottomasti useammin (note to myself...).

Eilen kokoonnuttiin ystäväporukalla brunssille ja ei tässä voi muuta sanoa kuin miten mahtavia asioita pieni yhteinen vaivannäkö voikaan saada aikaan. Pistettiin pöytä koreaksi nyyttärimeiningillä eli jokainen toi tullessaan jotakin ja paikan päällä vielä keitettiin kahvit, paistettiin nakit ja kananmunat sekä vohvelit. Ihanaa syödä kunnolla ajan kanssa ja vaihtaa samalla kuulumisia. Tätäkin pitäisi ehdottomasti tehdä useammin.
 kissapineapple
pusipusi

Vegaaniset tarjoilut:

sämpylät
 karjalanpiirakat
kurkku ja tomaatti
levite
vegenakit
avokado

vohvelit (soijamaitoon)
kaurajogurtti
hedelmäsalaaatti

kahvi
tuoremehu
vesi (maustettu lime-viipaleilla)


Sekasyöjille lisäksi:

croissantit
juusto ja leikkele
tuorejuustolevite
nakit ja pekoni
paistetut kananmunat
nutella


brunch
kisu

Ihanaa päivänjatkoa sinulle - muista hymyillä! ♥

6.1.2017

Rento asu epävirallisiin menoihin


Heips ja ihanaa alkavaa viikonloppua kaverit! ♥ Mulla on vielä nämä pari hassua päivää aikaa parsia elämää kuntoon ennen kuin koulu taas jatkuu. Loma on kulunut hyvin rennoissa merkeissä ja oon ollut tosi paljon ihan vaan kotona tai sitten nähnyt kavereita ja sukulaisia. Päivät ovat pyörineet pitkälti pelkästään ruoan ja lukemisen parissa, mutta sitten sinne väliin on mahtunut myös treenejä, koiran ulkoiluttamista, leffassa käymistä, ilta ulkona ja ripaus tanssia. Oon käpertynyt lähes päivästä toiseen joulupukin tuomaan vaaleanpunaiseen oloasuun mutta niinä päivinä kun liikkumiseni ovat yltäneet jonnekkin olohuonetta ja keittiötä kauemmas on pitänyt tietty vähän freesautua.

Tämän rennon  asukokonaisuuden valkkasin päälle kun lähdin kahvilaan yhteen palaveriin ja taisin vetää samaiset rytkyt vielä parin päivän päästä leffaan lähtiessä ja sitä seuraavana päivänä päivällisellekin. Mutta hei, puolustuksekseni on pakko sanoa, tämä neule on aivan supermukava. Osa kankaasta on ihanan kevyttä cashmerea, joka tuntuu niin pehmoiselta mutta samalla sopivan lämpimältä ja peittävältä päällä. Olen myös ihan koukussa vuoden ainoaan alelöytööni, sillä nämä legginssit ovat paitsi mukavat, myös ihanan jämäkät ja paksut, joten niitä voi käyttää melkein housumaisesti. Kengistä on turha sanoa sen enempää - nämä ovat tämän talven ehdottomat suosikkini. Näillä pakkasilla pitäisi kyllä kehitellä jotakin karvavuorta väliin, joten ehkä tänään olisi aika keksiä jotakin uutta päälle pantavaa. ;D

jalat
details
  H&M neule
Cubus legginssit
Blanco kengät

Ihanaa päivänjatkoa sulle, muistakaas hymyillä! ♥

4.1.2017

Lavatanssivuoden jälkipyykki

Siitä on nyt vuosi kun pohdin uudenvuodenlupauksia vuodelle 2016. Yksi ja ehkä itselleni isoin näistä oli työnimellä lavatanssivuosi 2016 käytäntöön otettu haave. Lyhkäisyydessään tämä piti sisällään lavatanssikulttuuriin tutustumista ja tansseissa käymistä vähintään kerran kuussa.
Päivitin muutamaan otteeseen matkan varrelta haasteeseen liittyviä kuulumisia, jotka löydät lavatanssit-tunnisteen alta. Nyt vuoden kuluttua haaste on kuitenkin päättynyt ja on ehkä syytä kerrata, mitä kaikkea lavatanssivuodesta jäi käteen.

uae
 Arabiemiraattien reissullakin sain tanssia hiukan "paikallisia lavatansseja" aavikolla! Hauskaa oli ja tämä hetki jäi kyllä mieleen yhtenä vuoden 2016 kohokohdista.

Koko juttuhan lähti liikkeelle siitä, kun kaksi vuotta sitten loppukesästä tanhuohjaajani vei minut ekan kerran Riutalle tansseihin. Siitä puolisen vuoden kuluttua Tapaninpäivänä 2014 käytiin omatoimisesti Hyvinkään Järjestötalolla tanssimassa. Sillä kertaa lavatanssit unohtuivat pariksi hassuksi kokeiluksi, kunnes vuosi sitten Tapaninpäivänä lähdettiin isommalla porukalla tanssimaan ja jostakin se kipinä syttyi. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Kävin viime vuonna tansseissa yhteensä 33 kertaa. Joillekkin tanssijoille (lavojen vakiokalustolle) luku ei saata tuntua ehkä juuri miltään, mutta itselleni tossa oli kyllä kylliksi tekemistä (ja miksei kustannettavaakin...) :D Eniten olen käynyt tansseissa Hämeenlinna-Helsinki-Lahti -alueella, mutta sitten tuli tehtyä pari reissua vähän pidemmälle ja mainitaan nyt sitten konkretian vuoksi Mikkeli, Aura ja tietty Itämeri. Tansseissa olen käynyt vähintään kerran kuussa, mutta sitten välillä enemmän esimerkiksi lomalla saattoi tulla helposti useampia tanssi-iltoja viikossa. Erityisesti kesällä monet illat kuluivat tanssilavoilla ihan vaan siksi, että vuorotyön vuoksi oli hankala välttämättä keksiä mitään hauskoja iltamenoja viikonlopuksi ja tanssi-illan jälkeen on paljon mukavampi herätä aamulla töihin kuin jos olisi viettänyt illan lähikuppilassa.

happyface
 Lavatanssit saavat useinmiten hymyn huulille ja niistä tulen ehdottomasti muistamaan kesän 2016.

Lavatanssien parhaita puolia ovat hyvä musiikki, hauskat tyypit ja tietty itse tanssiminen, joka käy ihan oikeasti kuntoilusta. Satunnainen lenkkien skippaaminen lavatanssien tieltä ei ole tuntunut missään, päinvastoin. Oikeastaan luulen että kestävyyskuntoni on kehittynyt huomattavasti viisi-kuusi-tuntisten tanssi-iltojen myötä. Lisäksi olen oppinut monia uusia tanssilajeja, jotka tuntuivat ihan ihmeellisiltä itselleni vielä vuosi sitten.

Olen saanut paljon uusia tuttuja ja tavannut hyviä tyyppejä, joiden kanssa on ollut ihan oikeasti hauskaa. Sitten on tietty ollut muutamia vähän epämiellyttävimpiäkin kokemuksia siellä joukossa, mutta omalle kohdalleni ei ainakaan ole sattunut mitään sen kummempaa mikä olisi jäänyt mieleen. Hauskaa on ollut myös se, miten olen saanut myös vanhoja tanhukavereitanikin mukaan tansseihin ja nykyisin en ole enää itse se ainoa joka ehdottelee tansseihin lähtemistä vaan pikkuhiljaa jotkut muutkin ovat alkaneet tsekata tanssikalentereita puolestani...  ♥

järvimaisema
Erään lavatanssi-illan jälkeen istuskelin kesämökin rantakalliolla ja ihastelin Suomen upeaa luontoa.

Lavatanssit ovat myös ihanteellinen harrastus omaikäiselleni siinäkin mielessä, että tanssien myötä ajotaito on todellakin kohentunut ja ajaminen on todella hallussa. Tottakai autolla voi ajaa muutenkin, mutta päämäärättömän kiesimisen sijasta tykkään ainakin itse siitä, että reissuilla on joku todellinen tarkoitus. Navigaattori vaan päälle ja menoks!

Aloittelevan tytön näkökulmasta voin sanoa, että kaikki on mennyt todella mukavasti. Kertakaan ei ole tarvinnut pelätä olla liikkeellä yksin ja jos nyt jotain huonoja puolia lavatansseista on keksittävä, tulee mieleen vain pari isompaa miinusta. Ensinnäkin tanssiliput voivat olla hintavia ja harvoissa paikoissa on minkäänlaisia opiskelija-alennuksia. Naisen näkökulmasta on myös todettava, että useimmilla lavoilla vallitsee miesenemmistö varsinkin nuoren sukupolven osalta ja sen vuoksi kannattaa oikeasti olla itse aktiivinen ja hereillä, että pääsee tanssimaan varmasti mahdollisimman paljon. Lavojen ikäjakauma riippuu myös paljon esiintyjistä, jotka kannattaa tsekata etukäteen. Nuorison ehdottomia suosikkeja ovat Hurma ja Neljänsuora, mutta lisäksi kannattaa kokeilla ainakin Sinitaivasta ja Kyösti Mäkimattilaa & Varjokuvaa.

kellohame
Hauskin valinta tanssi-illalle on kellohame!

Kaiken kaikkiaan lavatanssivuodesta 2016 jäi päällimmäiseksi hyvä fiilis ja tulen varmasti jatkamaan vielä tämän harrastuksen parissa. Lavoilla tavataan!